Kevätkauden summaus

Kirjoittanut Mikko Knuuttila 20. kesäkuuta 2018, klo 14.01

Viimeksi kun kirjoittelin, suunnattiin kohti Ankkurirasteja, jotka olivat myös katsastuskisat EM-kisoihin ja opiskelijoiden MM-kisoihin. No, nehän menivät mönkään aika pahasti ja pettymys oli kyllä suuri. Tuli käytyä mielessä läpi, että mitähän kaikkea sitä on tullut tehtyä väärin, että näin tärkeässä kisassa päädyttiin sijalle 42. Allergiaoireilla oli toki vaikutus, mutta se ei poista niitä faktoja, että taidollisesti en ollut valmis ja lajiharjoittelua olisi pitänyt tehdä alkukaudesta enemmän.

Luin myös kisaa edeltävänä päivänä opiskelijoiden MM-kisojen kisasivuilta, että sääntömuutoksien takia en olekaan enää ikäni puolesta kelvollinen edustamaan kyseisissä kisoissa (nykyään pitää olla syntynyt 1.1.1993 jälkeen), joten kevään tavoitteetkin menivät uusiksi.

Keskittyminen kääntyi kisan jälkeen pitkän matkan "kevätklassikko" FinnSpringiin, joka oli myös näyttökisa kevään arvokisoihin. Se menikin sitten jo taidollisesti paljon paremmin, vaikka juoksu oli edelleen aika uupunutta. loppusijaksi tuli 8. FinnSpring-viestissäkin aloitusosuus meni mallikkaasti ja tulin sijalla 4 vaihtoon.

Tukholman lähellä juostussa 10milassa odotti tämän kauden trendin mukaisesti taas aloitusosuus. En oikein saanut matkan aikana missään vaiheessa flow'ta päälle, vaan hätäilin jatkuvasti. Vaihtosijana 34., +3:39 Kooveen Hirvikalliosta. 10mila meni meiltä harmittavasti aika penkin alle ja loppusijaksi muodostui 26.

Käännekohta

10milan aikaan alkoivat Tampereen alueeltakin viimeiset lumet sulaa ja taitoharjoittelua oli mahdollista tehdä lähes kaikkialla. Aloin tehdä lajiharjoittelua enemmän ja huomasin jo parin viikon jälkeen, että lihaksisto alkoi tottua maastossa juoksuun ja juoksu tuntui paljon ketterämmältä. 

Kevään ainoa SM-kisa tultiin juoksemaan Kouvolassa toukokuun loppupuolella keskimatkan muodossa. Juoksin pari muuta kisaa ennen sitä ja tuloksetkin olivat hyviä, joten aika nopeasti sain homman toimimaan kuten pitääkin. Trail Cupissa ajat paranivat edellisvuosista ja Jyränvuoren mäkitestistä tuli uusi ennätys.

SM-keskimatkalla pääsin hieman passaillen A-finaaliin ja finaalissa juoksin lopulta sijalle 15, ollen 11. paras suomalainen. Olin tyytyväinen, vaikka plakettisijat jäivätkin harmittavan lähelle. Keskimatka kuitenkin on mulle se heikompi maastomatka, joten tilanne oli varsin hyvä.

SMkeskari2018
Kuva: Touho Häkkinen

SM-keskimatkalta kun palautteli kunnolla, tuntui vire päivä päivältä paremmalta. Jukolaan lähdettiin vesi kielellä.

Jukola

Havahduttiin 10milan huonon tuloksen jälkeen siihen, että ei valmistauduttu tarpeeksi hyvin taidollisesti. No, Jukolan osalta ei siitä pitänyt olla kiinni. Jukolaleiriä, leiripäiviä, verkkopalavereja, maastoanalyyseja, rataspekulointeja ja ties mitä. Homma tuntui olevan hallussa ja tavoitteeksi laitettiin kymppisakki. Itsellä oli tiedossa taas aloitusosuus ja 10milan epävarmuuden jälkeen halusin näyttää itselleni, että aloitus sujuu suurviesteissäkin.

Jännitin aivan hirveästi koko lauantaipäivän. Ainoastaan Venlojen viestiä majoituksessa telkkarista katsellessa ajatukset eivät olleet kello yhdentoista lähtöpamauksessa. Kisakeskuksessa oli ilmassa aivan älyttömästi pölyä, eikä se takia siellä vietetty yhtään ylimääräistä hetkeä.

Startti kun pamahti, juoksin aivan keulaporukassa ja pysyttelin siellä K-pisteelle saakka. Ykkösväliä katsellessa tuumin, että "nyt rauhassa ja omat rastit varman päälle". Eihän se tekeminen ollut yhtään sellaista kun suunnitteliin. Tein alun hajonnoilla pieniä 30 sekunnin virheitä, ja ne aiheuttivat sen, että olin alun jälkeen  sen minuutin keulaa perässä. Sellaisesta tilanteesta en tykkää yhtään, joten aloin rynniä lähemmäksi kärkeä, ja kun niin tekee, ei suunnistuksessa ole mitään järkeä ja katastrofin ainekset on lähellä. Jälkeenpäin kun miettii, olisi pitänyt rauhoittaa tilanne ja luottaa siihen, että keulan saa vielä kiinni suunnistamalla.

Tein lopulta virhettä jokaiselle hajontarastille, mutta onneksi kärjessä mentiin suht. hiljaa maaston vaikeuden takia, ja sija sekä ero kärkeen olivat vaihdossa kohtuullisia, 38. ja +2:00.

Loppuviesti meni meiltä alakanttiin ja vaikeimmissa maastonosissa sorruimme isoihin virheisiin. Ankkurina juossut Eetu Savolainen kuitenkin juoksi tosi hyvin ja toi meidät maaliin sijalla 31. Aika kauas tosin jäi kymppisakki tällä kertaa. No, ensi vuonna juostaan Kangasalla hämäläisessä talousmetsässä ja siinä maastotyypissä Nouski on kuin kotonaan!

Tuloksia:

  • Ankkurirastit keskimatka, 42.
  • FinnSpring pitkä matka, 8.
  • FinnSpring-viesti, 10. (oman osuuden 4.)
  • 10mila, 26. (oman osuuden 34.)
  • SM-keskimatka 15. (11. suomalaisista)
  • Jukolan Viesti, 31. (oman osuuden 38.)

Kisaaminen jatkuu parin viikon päästä MM-katsastuksilla Latviassa.


Menossa mukana


Nouski

A. Lamminmäki Oy

Kaukomaalaus Oy

Ocio Oy